torstai 7. elokuuta 2014

H A N K O

Eilen tyttöjen kanssa puolen tunnin varoitusajalla määränpäämme illanviettopaikasta muuttui Helsingistä Hankoon telttailemaan. Koska emme jaksaneet raahata hikisiä telttoja mukaan, päätimme ottaa pelkät retkipatjat ja makuupussit. Kaveriporukkamme oli jo valmiiksi istuttanut itsensä Hankoon yhden rannan viereiseen metsään riippukeinuineen, joten suuntasimme heidän reviirilleen viettämään iltaa. Tuntui epätodelliselta, että vain noin tunnin ajomatkan päässä täältä Espoosta oli niin ihania rantoja ja kaupunki! Yöllä nukkumaanmennessä laitoimme retkipatjat vierekkäin ja tuijottelimme tähtiä ja tähdenlentoja - mitä näkyi usein. Se oli ehkä yksi kesälomani onnellisimmista hetkistä nimittäin ei ollut mitään stressin aihetta (tai ainakin lykkäsin ajatukset ensiviikolla alkavasta koulusta oikein hyvin) ja ilta oli ollut niin rentouttava. Aamulla hikisenä noustessamme huomasimme heräävämme nudistirannalta. Rikoimme kuitenkin paikallista sääntöä ja uimme ja odotimme aurinkoa palamiseen asti bikineillä. Kotimatkalle lähdettyämme poikkesimme viereiseen kaupunkiin Tammisaareen, mikä on vähintään yhtä ihana kaupunki kuin Hanko. Kävimme syömässä jäätelöä ja rakastumassa kaupunkiin. 

4 kommenttia:

  1. pakko kysyy että millä muokkaat sun kuvista näin ihanan värisiä? :) tosi ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muokkaan lähes aina Picasalla & Photoscapella ja välillä käytän myös vsco:ta :) Kiitos<3

      Poista
    2. siis voiko tuolla vsco:lla muokata myös tietokoneella vai pelkästään kännykällä?

      Poista
    3. Mä oon muokannut vaan puhelimen kautta. Yleensä en jaksa, vaikka bluetoothin avulla saa tosi nopeesti kuvat eka puhelimelle ja sitten takas koneelle mutta nyt oli aikaa niin jaksoin:D

      Poista

© Arttu Mustonen